tiistai 28. huhtikuuta 2009

Tauko loppuu!

Koitin pitää pitemmän tauon tästä bloggailusta, mutta enhän mä sitten osannut. Meinasin jopa jossain vaiheessa, että lopetan tän kirjoittelun, mutta enhän mä siihenkään pystynyt. Kai tätä jotkut kuitenkin lukee? Itselleni en tätä kirjoita, minä muistan asiat muutenkin ja kuvien avulla nyt varsinkin. En vaan jaksa kirjoittaa tänne, kun mulle ei tule "koskaan" kommentteja! Ootte ihan tylsiä! Jos luette, ni kommentoikaa myös jotain, pliis!

Mulla on taas pitkästä aikaa koulua, tällä viikolla meneillään international financial management, joka on aivan järkyttävän vaikea kurssi. Olen siis kaksi päivää istunut tuolla kurssilla ja olen nyt jo ihan pihalla. Kaverini koitti eilen illalla epätoivoisesti opettaa mulle noita rahoitusasioita, mutta en oikeastaan tajunnut yhtään sen enempää. Argh. Kaiken lisäksi tuon kurssin toinen osuus on vasta kesäkuun vikalla viikolla, johon mennessä olen saletisti jo unohtanut kaiken, mitä tässä ekalla viikolla opitaan. Jee! Noh, onneksi olen läpäissyt tähän mennessä muut kurssit ja kasassa on jo 10 opintopistettä täältä Itävallasta. Hyvä hyvä!

Tämän viikon kohokohtia on lätkä ja vappu, suomalaiselle tärkeitä juttuja kumpikin. Lätkää olemme katselleet netistä, suomalaisen telkkarin kautta. Ihanaa katsella Mertarannan selostamia pelejä myös täältä ulkomailta käsin! Huomenna Suomi-Tshekki ja kisastudio koossa jälleen, go Finland! Vappua aiomme myös juhlistaa, Tanja teki simaa ja munkkejakin ovat kai jotkut tekemässä.. tarkempia suunnitelmia ei vielä ole, mutta eiköhän vappu täälläkin ole ihan hauska, vaikka tuskin vetää vertoja viime vuoden sekopäiselle meiningille.. :D Terkkuja vaan Annelle, muistelen lämmöllä!

Ensi viikolla on myös tiedossa Barcelonan reissu, joka vähän jännittää sikainfluenssan takia... mutta olen kuitenkin lähdössä ehdottomasti, ei minua yksi sikainfluenssa pysäytä! Niin ja sain muuten työharkkapaikankin Suomesta syksyksi, JEE! Kaikki hyvin siis Grazissa, Aino kuittaa ja menee nukkumaan. Ciao ciao!

4 kommenttia:

  1. Yritä olla huomenna netin ääressä, kun Mertaranta selostaa Jarkko Ruudun ja Jagerin tulisen kohtaamisen. Muistathan kun Ruutu taklasi Jageria pahasti. Jos oot futisnaisia niin ei muuta kun Barcan peliä katsomaan *sanoo kateellisena*. Huikeankivaa Vappua sinne Itävaltaan 8)T. Kimi

    VastaaPoista
  2. Kyl mie ainakin lueskelen ja kommentoinkin! :) Ja hyvä et onnistuit katsoon pelejä sielläkin!

    VastaaPoista
  3. mihin sä pääsit harjotteluun? vau, espanjassakin on varmaan jo tosi lämmintä :) kiva kun pääset reissaamaan noin paljon <3
    hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, oon koittanut koko päivän miettiä et tunnenko jonkun Kimin, mutta en oo saanut ketään päähäni.. :D Mut joo, hyvät vaput sinnekin ja varmasti katson Suomi-Tshekin tänään!

    Laura, joo sä kommentoitkin ja hyvä niin! :)

    hyppysellinen, Sisäasiainministeriöön pääsin harkkaan :) Oon katellut Espanjan säätiedotuksia ja siel taitaa itseasiassa olla suht samat ilmat ku täällä Grazissa, mut oispa ees se joku vähä päälle +20 astetta ni oisin tyytyväinen! ^^

    VastaaPoista