tiistai 24. helmikuuta 2009

Laskiaistiistai

En ole taas ehtinyt viikkoon kirjoittaa mitään, mutta on ollut koko ajan niin paljon tekemistä etten ole saanut aikaiseksi. Viikonlopun olin Ljubljanassa, Sloveniassa ja oli kyllä aivan mahtava reissu! Aika ex tempore lähdettiin sinne, torstaina alettiin puhua reissusta ja lauantaina oltiinkin jo matkalla. Mentiin junalla täältä Grazista ja matka yhteen suuntaan kesti kolmisen tuntia. Oltiin kaksi yötä hostellissa ja eilen kotiuduttiin. Ljubljana oli kyllä ihan kiva paikka, varmasti ihana kesällä! Voi olla, että pitää mennä uudestaan silloin niin pääsee nauttimaan etelän lämmöstä. Ljubljanan reissulla oli yhteensä 9 vaihtaria, neljä tyttöä ja viis poikaa, kaikki tytöt Suomesta :D Biletettiin homobaarissa ja pojat söi hevoshampurilaisia, loistoreissu siis!

Tänään täällä (niin kuin Suomessakin) on laskiaistiistai. Sen kunniaksi koko maa on ihan sekaisin ja joka paikassa on karnevaalit. Oltiin Sinitan kanssa keskustassa katsomassa karnevaalikulkuetta ja törmättiin johonkin suomalaisnaiseen, joka on asunut täällä Itävallassa 18 vuotta. Hän kertoi, että karnevaali-ilta muistuttaa Suomen vappua, joten vissiin hyvät kekkerit tiedossa illalla!

Koulu alkaa kunnolla vasta ensi viikolla, mutta tällä viikolla meillä on jo saksan kurssit. Eilen olin seitsemään asti illalla koulussa (kielioppikurssi ja lukemis- ja kirjoittamiskurssi) ja huomenna alkaa Österreichische Landes- und Kulturkunde. Jos en opi näiden viiden (no okei, enää neljän) kuukauden aikana saksaa paremmin niin olen aika pettynyt! Pitää vaan koittaa ahkerasti höpistä saksaksi joka paikassa, vaikka suurimman osan ajasta hengaillaankin vain vaihtariporukassa, jossa puhutaan pelkkää englantia.

Nyt lähden kauppaan etsimään hernekeittoa, pakko saada jotain kotoisaa laskiaistiistain kunniaksi :) Tschüs!

1 kommentti:

  1. Pitäiskö sun kirjottaa pikkasen useemmin! ARG JA ROAR! :D

    VastaaPoista